| Ongelmien ratkominen |
|
|
|
| Kirjoittanut Kuluttajavirasto | |
| 06.10.2007 | |
|
Lähde: Kuluttajavirasto , (c) 2007 Tee valitus myyjälle mahdollisimman pianSe, jonka kanssa olet tehnyt kaupan tai sopimuksen, esimerkiksi myyjäliike tai palvelun tarjoaja, vastaa viime kädessä ostetun tuotteen tai palvelun virheestä. Vastuuta ei voi kiertää käännyttämällä kuluttajaa edelleen tehtaan, maahantuojan tai aliurakoitsijan puoleen, jos hänen on hankala asioida näiden kanssa. Lain mukaan myyjäliikkeelle pitää yleensä antaa mahdollisuus korjata virhe ennen kuin korjausta lähdetään tekemään muualla. Kahden yrityksen tai kahden kuluttajan väliseen riitaan ei sovelleta kuluttajansuojalakiaJos ostat yksityiseltä henkilöltä, oikeutesi riippuu keskinäisestä kauppasopimuksestanne. Ellei muuta ole sovittu, kauppaanne sovelletaan toista lakia, kauppalakia. Ole siksi huolellinen myyjän kanssa laatimasi sopimuksen suhteen. Jos riitaa ei saada selvitetyksi, se voidaan viedä käräjäoikeuden ratkaistavaksi. Jos et ole tyytyväinen yritykseltä saamaasi vastaukseen tai et saa vastausta lainkaanKuluttajaneuvojalta saa henkilökohtaista neuvontaaKunnallisilta kuluttajaneuvojilta voi kysyä jo ennen myyjäliikkeelle valittamista siitä, onko lain mukaan kyseessä virhe ja millaista hyvitystä siitä voisi vaatia. Kuluttajaneuvojat neuvovat myös myyjäyrityksiä esimerkiksi kuluttajansuojalaista. Neuvojat sovittelevat valtaosan riidoista. Kuluttajariitalautakunta antaa ratkaisusuosituksiaKuluttajariitalautakunta antaa ratkaisusuosituksia kulutushyödykkeitä ja asumista koskevissa riidoissa. Lautakunnan käsittely on maksutonta ja siksi hyvä vaihtoehto riidan molemmille osapuolille verrattuna käräjäoikeuden käsittelyn kustannuksiin. Kuluttajariidan voi aina viedä käräjäoikeuteen. Silloin kannattaa miettiä oikeudenkäyntikustannuksia, tarkistaa kotivakuutukseen liittyvän oikeusturvavakuutuksen ehdot tai ottaa tulorajojen salliessa yhteyttä yleiseen oikeusavustajaan. Kuluttaja-asiamies voi avustaa kuluttajaa tuomioistuimessaKuluttajavirasto ei käsittele eikä ratkaise yksittäisiä virheitä koskevia riitoja. Kuluttaja-asiamies voi joissakin tapauksissa avustaa kuluttajaa tuomioistuimen käsittelyssä. Avustaminen on mahdollista, jos tapauksella haetaan esimerkiksi ennakkopäätöstä lain soveltamisesta tai jos yritys ei noudata Kuluttajariitalautakunnan päätöstä. Asialla pitää olla kuluttajien yleisen edun kannalta merkitystä. Kuluttaja-asiamies avustaa ryhmävalituksissa ja nostaa tarvittaessa ryhmäkanteenJos suurella joukolla kuluttajia on saman yrityksen kanssa samaa asiaa koskeva kiista, kuluttaja-asiamies voi viedä riidan - tilanteesta riippuen - joko ryhmävalituksena kuluttajariitalautakuntaan tai ryhmäkanteena tuomioistuimeen. Ryhmävalituksessa lautakuntaan ryhmän jäseniä ei tarvita mainita nimeltä. Kuluttajariitalautakunnan annettua suosituksensa kuluttaja-asiamies avustaa ryhmän jäseniä suosituksen toimeenpanossa. Asia voidaan käsitellä ryhmävalituksena vain, jos kuluttajien vastapuoli on elinkeinonharjoittaja. Ryhmäkanne tulee mahdolliseksi lokakuussa 2007. Ryhmäkanteella voidaan ajaa kuluttajariitoja yleisessä tuomioistuimessa. Ryhmäkanteeseen osallistuminen edellyttää ilmoittautumista ryhmän jäseneksi. Kuluttaja-asiamies nostaa ryhmäkanteen ja toimii ryhmän edustajana. Kuluttaja-asiamies voi ilmoittaa ryhmäkanteesta tarvittaessa lehdessä tai verkkosivuilla. Ryhmään ilmoittaudutaan esimerkiksi lomakkeella. Ryhmän koolle ei ole asetettu rajoituksia. Ryhmän jäsen ei vastaa oikeudenkäyntikuluista. Ne maksaa joko kuluttaja-asiamies tai vastaaja. Näin valitat:
Lisätietoja saa Kuluttajaviraston sivulta: |
|
| Viimeksi päivitetty ( 04.12.2007 ) |
Jos näette tämän viestin, niin Teillä on todennäköisesti myös ongelmia tämän sivun ulkoasun kanssa (CSS-tyylitiedosto). Ongelman voi korjata tyhjentämällä/poistamalla väliaikaiset internet-tiedostot ja evästeet internet-selaimestanne. Pahoittelemme häiriötä.
If you can see this message, you probably have problems with the appearance of this internet-page (CSS-problems). For correction, please clean/delete your temporary internet-files and cookies from the browsers memory. Thank You.


















