| Verkkokauppiaat eivät perusta markkinoinnista |
|
|
|
Verkkokauppa kasvaa, mutta markkinonti on vielä vähäistä. Verkkokaupankäynti kasvaa Suomessa nyt noin 20 prosentin vuosivauhdilla. Verkkokauppojen markkinointitoimet ovat silti vielä kovin vaatimattomia. Tämä näkyy tutkimusyritys Gaigarin tutkimuksessa, joka kartoitti verkkokauppaa käyvien yritysten markkinointia.
Tutkimuksen mukaan jopa 23 prosenttia yrityksistä ei markkinoi lainkaan verkkokauppaansa. Yli puolet yrityksistä käytti vuodessa alle tuhat euroa markkinointiin ja asiakkaiden seurantaan.
Useat yritykset pitävät verkkokauppaa enemmän markkinointikeinona kuin jakelukanavana.
Suosituimmat markkinointikeinot olivat Google Adwords -palvelu sekä hakukoneoptimointi. Googlea käytti noin 48 prosenttia ja hakukoneoptimointia 40 prosenttia. Vain alle viidennes käytti ammattilaisten osaamista markkinoinnissa.
Runsas kolmannes yrittäjistä ei myöskään seuraa sivustojensa kävijämääriä.Yrityksen halu kasvattaa asiakaskuntaa ja liiketoimintaa on yleisin syy verkkoliiketoiminnan perustamiseen.
Gaigarin tutkimukseen osallistui 200 suomalaista verkkokauppiasta. Yrityksistä 90 prosenttia työllisti alle kymmenen henkilöä.
Lähde: Taloussanomat 16.5.2008. Kirjoitus on alkuperäisessä muodossaan.
Käyttäjien kommentit (0) |
|
| Vain rekisteröityneet käyttäjät voivat kommentoida artikkeliin. Kirjaudu tai rekisteröidy. |
Kommentteja ei ole lähetetty
mXcomment 1.0.6 © 2007-2008 - visualclinic.fr
License Creative Commons - Some rights reserved
Keskustele tästä aiheesta keskustelufoorumissa. (0 kpl)
| < Edellinen | Seuraava > |
|---|
Jos näette tämän viestin, niin Teillä on todennäköisesti myös ongelmia tämän sivun ulkoasun kanssa (CSS-tyylitiedosto). Ongelman voi korjata tyhjentämällä/poistamalla väliaikaiset internet-tiedostot ja evästeet internet-selaimestanne. Pahoittelemme häiriötä.
If you can see this message, you probably have problems with the appearance of this internet-page (CSS-problems). For correction, please clean/delete your temporary internet-files and cookies from the browsers memory. Thank You.

























(0 ääni)







Osumia: 568