| Nettimaailma mutkistaa tekijänoikeuksia |
|
|
|
| Kirjoittanut EK | |
| 17.03.2009 | |
|
Jos yritys haluaa tarjota avoimessa verkkopalvelussaan vaikkapa musiikkia, sen on periaatteessa sovittava tekijänoikeuksista kaikkien maailman valtioiden kanssa erikseen. Musiikin tekijänoikeuksista kun on sovittava kansallisesti. Se on avoimessa nettimaailmassa pulmallista. Maailmanlaajuisen lisensioinnin pelisäännöt puuttuvat vielä. Niistä pitäisi sopia kansainvälisellä tasolla. Tekijänoikeudet työllistävät erityisesti globaalisti toimivat yrityksiä. Ne voivat myös olla ongelmallisia kansallisille toimijoille uusien palvelujen ja tuotteiden kehittämisen kannalta. Netin uusia digitaalisia sisältöpalveluja kehitetään nopeimmin piraattipuolella. Asioiden hoitaminen laillisesti vaatii juristiarmeijan ja paljon aikaa. Erilainen lähestymistapa tuo kilpailuedun amerikkalaisille Euroopassa tekijänoikeuksia on kehitetty yksittäisen artistin tai luovantyön tekijän näkökulmasta. Se on oikein ja tarpeellista, muttanykyisessä nettimaailmassa myös ongelmallista. - Pulmallista on varsinkin se, että USA:ssa lähestymistapatekijänoikeuksiin on toinen. Siellä lainsäädäntö mahdollistaa oikeuksiensujuvan keräämisen yksiin käsiin esim. elokuvan tai muunaudiovisuaalisen teoksen tuottajalle. Tämä tekee digitaalistennettipalvelujen kehittämisen helpommaksi amerikkalaiselle kuineurooppalaiselle, selvittää lakimies Kirsi-Marja Okkonen Ylestä. Kirsi-Marja Okkonen on Tekijänoikeuksien käyttäjien neuvottelukunnanjäsen. Neuvottelukunta on vapaamuotoinen yhteistyöelin, johon osallistuujärjestöjä ja yrityksiä. Myös EK on mukana neuvottelukunnassa. Neuvottelukunta osallistuu aktiivisesti tekijänoikeuskeskusteluuntuomalla siihen mukaan tekijänoikeuksien käyttäjien näkökulman. www.ek.fi |
Jos näette tämän viestin, niin Teillä on todennäköisesti myös ongelmia tämän sivun ulkoasun kanssa (CSS-tyylitiedosto). Ongelman voi korjata tyhjentämällä/poistamalla väliaikaiset internet-tiedostot ja evästeet internet-selaimestanne. Pahoittelemme häiriötä.
If you can see this message, you probably have problems with the appearance of this internet-page (CSS-problems). For correction, please clean/delete your temporary internet-files and cookies from the browsers memory. Thank You.
















